Opaskoiran koulutus voidaan aloittaa vasta koiran ollessa noin 1,5 vuoden ikäinen. Pentu tarvitsee ennen koulutusta hoitokodin, jossa se varttuu ja sitä hoidetaan kuten muitakin kasvavia koiria. Opaskoirien hoitokotitoimintaa on harjoitettu koko opaskoiratoiminnan ajan.
Pennun hoitoperheeltä odotetaan, että joku aikuinen perheenjäsen on pääsääntöisesti pikkupentuvaiheen ajan päivisin kotona. Tämä siksi, että vältetään mahdollinen pennun pahanteko ja pentu leimautuu paremmin ihmiseen. Perheessä ei saisi olla toista koiranpentua tai nuorta koiraa turhan riehaantumisen välttämiseksi.