Suoraan sisältöön Suomeksi |    På svenska |    In English   

 

Opaskoirakoulu

Koirankäyttäjä harjoittelee uuden koiransa kanssa liikkumista talvisessa kaupungissa Opaskoira keskittyneenä opastamiseen Musta pentu kurkottaa kohti kameraa

Esikurssi

Opaskoira anotaan oman keskussairaalan, vakuutusyhtiön tai Valtiokonttorin kautta. Uudet koiranhakijat kutsutaan opaskoirakoululle ns. esikurssille, jossa parin päivän aikana tutustutaan opaskoiraan ja kartoitetaan kurssilaisten koirankäyttömahdollisuuksia. Kurssilaiset saavat myös käytännön tuntumaa opaskoiran kanssa liikkumiseen.

Esikurssilla selvitetään myös opaskoiran "varjopuolet". Koira täytyy ruokkia ja viedä ulos tarpeilleen säännöllisesti. Koira aiheuttaa myös ylimääräistä siivouksen tarvetta, kun siitä lähtee karvaa ja se tuo kuraa sisään. Yleensä opaskoiran hyötynäkökohdat katsotaan kuitenkin haittoja suuremmiksi ja lähes kaikki esikurssin käyneet ottavat jossain vaiheessa opaskoiran.