
Opaskoirakoululla aloitti syyskuun alussa toimintanasa eläinklinikka ja sen yhteydesssä toimiva spermapankki. Klinikalla hoidetaan toistaiseksi vain Opaskoirakoulun omistuksessa olevia koiria. Koulun vaikutuspiirissä on yhteeensä pari sataa käytössä olevaa opaskoiraa, siitoskoiria ja kasvamassa olevaa pentua (noin 70 pentua/ vuosi). Lisäksi koiratallilla on koulutettavia ja testeissä olevia koiria useita kymmeniä sekä toipilaita ja pentueita jatkuvasti.Klinikan yhteydessä toimii sairasosasto, jossa on tilaa kahdeksalle potilaalle.
Klinikan ja spermapankin johtajaksi on palkattu lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri, eläinlääketieteen tohtori Dipl.ECAR Merja Dahlbom. Hänen apunaan klinikalla työskentelee pieneläinhoitaja Mari Rouvinen ja spermapankissa eläintenhoitaja Susanna Pessi sekä kennelpäällikkö Vesa Väkeväinen. Dahlbom pitää yleiseläinlääkäritasoista vastaanottoa Opaskoirakoululla kerran viikossa. Hänen tehtäviinsä vastaavana eläinlääkärinä kuuluu klinikkavastaanoton lisäksi koiratallin hygienian valvonta ja koulun omistamien koirien terveydenhuollon seuraaminen yleisesti.
Merja Dahlbom valmistui eläinlääkäriksi vuonna 1976. Hän toimi Mäntsälän kunnaneläinlääkärinä vuosina 1998-1999, useita vuosia Hollolassa keinosiemennysaseman eläinlääkärina ja läääketeollisuuden konsulttina Vetcare Oy:ssä. lisääntymistieteiden eläinlääkärinä Dahlbom on hyvin tunnettu ja arvostettu maanlaajuisesti. Hän on edustanut myös Opaskoirakoulua alan kongresseissa USA:ssa ja Englannissa.
Klinikka vastaanoton ohessa Merja Dahlbom työskentelee klinikan yhteydessä olevassa spermapankissa, mikä työ tarkoittaa käytännössä sperman talteen ottamista, tutkimista ja pakastamisprosessin valvontaa. Spermapankin palvelua myydään myös ulkopuolisille tahoille.
Opaskoirakoulun klinikka ja spermapankki tulivat tarpeeseen. Koulun henkilökunnalta säästyy runsaasti työaikaa, kun enää ei tarvitse lähteä viemään koirapotilaita muualle hoidettaviksi. Spermapankki palvelee Opaskoirakoulua sekä muita hyötykoiralaitoksia niiden keskinäisessä koiranjalostustyössä. Spermapankin palvelut ovat myös kaikkien muiden koiraharrastajien käytettävissä.
Spermapankki -pakastaa, -säilyttää, -lähettää ja vastaanottaa spermaa.
Pakastesperman käytön etuja:
-Geenimateriaalin säilyttäminen tulevaisuuden varalle
-Uroksen spermaa voidaan käyttää, vaikka yksilö itse ei enää pystyisi astumaan
- Sperman tuonti /vienti ulkomailta
- Turvallisuustekijät (tarttuvien tautien enneltaehkäisy, astutuksen yhteydessä mahdollisesti tapahtuvien vammojen välttäminen)
Uroksen siitoskyky on huipussaan 2-7 ikävuosina, usein ennen kuin sen muut näytöt käyttöominaisuuksissa, näyttelyeläimenä tai periyttäjänä ovat huipussaan. Tämä ikäkausi on sperman pakastamiselle suositeltavin. Usein 7 ikävuoden jälkeen sperman pakstuskestävyys heikkenee. Kuitenkin vanhakin uros voi tuottaa pakastekelpoista spermaa.
Miten sperman pakastus tapahtuu? -Uroksen tunnistusmerkintä tarkastetaan.
- Kivekset ja ulkoiset sukuelimet tutkitaan.
- Sperma kerätään käsin kiimaisen nartun läsnäollessa.
- Ejakulaatti tutkitaan mikroskooppisesti.
- Määritetään siittiöiden liike, rakenne ja tiheys.
- Laadultaan hyväksyttävä siemenneste lalimennetaan ravintoliuokseen.
- Liuos pakataan ns. "olkiin" (muovipilleihin), oljet merkitään.
- Spermaoljet pakastetaan nestetyppyhöyryssä ja lopuksi upotetaan nestetyppeen (-196°C).
-Oljet siirretään varastosäiliöön, josta niitä voidaan ottaa käyttöön.
- Ennen käytöönottoa oljet sulatetaan ja siittiöiden elävyys tarkastetaan.
Miten siemennys pakastespermalla tapahtuu?
Pakastesperman elävyys on hyvänlaatuisesssakin pakasteessa selvästi tuoresperman elävyyttä heikompaa. Sen vuoksi siemennys tehdään aina suoraan kohtuun kiiman myöhäisessä vaiheessa. Kaksi siemennyskertaa /kiima on suositeltavaa.
Kohtuun siementämisen tekniikoita on useita:
1. Ns. norjalainen tekniikka
2. Endoskooppi-tekniikka
(3. Kirurginen siemennys)
Tiineystulokset ovat hyviä, jos narttu on hedelmällinen, sperman laatu on hyvä ja tekniikka on hallinnasssa. Kirurgista siemennystä käytetään vain poikkeustapauksissa.