Siirry pääsisältöön
Opaskoirakoulun logo.
Opaskoirakoulun logo.

Koulutus

Opaskoirien koulutuksessa noudatetaan huolella laadittua 20 viikon koulutusohjelmaa.
keltainen labradori kävelee määrätietoisesti eteenpäin valjaissa

Tällä sivulla

Opaskoirien koulutus on hyvin perusteellista, ja siinä noudatetaan huolella laadittua 20 viikon koulutusohjelmaa. Koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja koulutuksessa käytetään klikkeriä eli naksutinta, mikä nopeuttaa tiettyjen asioiden opettamista, koiran oppimista ja tuo koiran työskentelyyn lisää tarkkuutta ja varmuutta.

Kouluttajan on otettava huomioon, että koira tulee toiselle henkilölle, joka ei ehkä koskaan aikaisemmin ole ollut tekemisissä koirien kanssa. Opaskoiran tehtävä on helpottaa näkövammaisen liikkumista paikasta toiseen.

Kulkeminen

Opaskoiran työskentely perustuu pitkälti vakioreitteihin ja opeteltuihin kaavoihin. Aivan ensimmäiseksi koiralle opetetaan suoraan kulkeminen. Suuntaa ei saa vaihtaa, ellei toisin mainita. Koulutuksen aikana koira oppii myös pysähtymään suojatielle ja hakemaan suojatien joko oikealta tai vasemmalta. Se etsii käyttäjälleen myös muun muassa ovet, penkit ja tiskit ja pysähtyy aina portaiden kohdalla. Koira väistää eteen tulevat esteet kiertämällä, tai jos kiertäminen aiheuttaisi vaaratilanteen tai tilaa ei ole, se pysähtyy esteen kohdalle odottamaan lisäohjeita. Liikennevaloja koira ei ymmärrä, vaan koiran käyttäjä päättää aina, milloin tie on turvallista ylittää.

Erilaiset reitit

Opaskoiran kannalta on täysin eri asia kulkea rauhallisessa maaseutuympäristössä kuin vaikkapa Helsingin keskustassa. Toisaalta toiset koirat eivät jaksa keskittyä riittävästi rauhallisessa ympäristössä, vaan vaativat vauhtia ja vähän vaarallisia tilanteitakin pysyäkseen hyvässä vireessä. Toiset koirat taas tallustelevat leppoiseen tahtiinsa samoja reittejä vuodesta toiseen hyvinkin tyytyväisinä. Koulutuksessa on siis muistettava huomioida koirien erilaisuus, ja se vaikuttaa luonnollisesti myös tulevan opaskoiran käyttäjän valintaan. Kouluttajan on myös pidettävä koko ajan mielessä, että koiraa koulutetaan toiselle ihmiselle, eikä itselle.

Sopiva pari

Myös opaskoiran käyttäjiä on erilaisia ja kouluttajien yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin valita sopivat parit tulevien käyttäjien ja koirien joukosta. Monta asiaa on otettava huomioon ja palapelin osat soviteltava tarkasti kohdilleen. Opaskoiran käyttäjiä on laidasta laitaan, kuten on koiriakin. Osa haluaa rauhallisen asiointikaverin, kun taas toinen haluaa vauhtihirmun, jonka kanssa voi lähteä pururadalle juoksemaan. Osa on kokeneita koiraihmisiä, kun taas osalla ei ole entuudestaan minkäänlaista kokemusta koirista.

Opaskoirakoululla on töissä rautaisia ammattilaisia, jotka kymmenien vuosien kokemuksella lopulta saavat palaset loksahtamaan kohdilleen ja parit valittua.